Tämä CD on nauhoitettu 12-luvulla rakennetussa Pernajan kirkossa.

 

Bach and Telemann on Violoncello piccolo

G.P. Telemann: Fantasia 9, h-moll für Violine ohne Baß

J.S. Bach: Suite 6me à Violoncello solo senza Basso, à cinq cordes

J.S. Bach: Partita 2da à Violino solo senza Basso

Anssi Karttunen, Violoncello piccolo

 

Violoncello piccolo on sen verran harvinainen soitin, että lienee

paikallaan kertoa hieman sen historiasta. Tämä soitin on yksi niistä monista erilaisista selloista, joita oli käytössä 1600- ja 1700- luvuilla. Se on hieman pienempi kuin moderni sello ja siinä on a-kielen yläpuolella viides, e-kieli. Tämä soitin kehitettiin, jotta sellisti pääsisi korkeampiin rekistereihin, joihin kaikkien tekniikka ei vielä muuten yltänyt ja koska sellistit halusivat myös soittaa viulurepertoaaria. Nimenomaan Violoncello piccololle sävellettyjä kappaleita ei kuitenkaan tunneta muita kuin tällä levyllä kuultava J S Bachin D-duuri soolosarja, sekä G B Sammartinin säveltämä konsertto. Näitten teosten lisäksi soitin esiintyy useissa Bachin Kantaateissa sekä myös Händelillä eräissä Oratorioissa. "Pikkusellon" suurin käyttö oli todennäköisesti viulu- ja viola da gamba repertoaarien esittämisessä.

Bachin D-duuri soolosellosarjan soittimesta käydään edelleen polemiikkia, koska kerrotaan Bachin kehitelleen myös alttoviulun isoveljeä, viisikielistä Viola Pomposaa. Kuitenkin teossarjan kansilehdellä on maininta: "Six Suites à Violoncello Solo senza basso" ja ennen D-duuri sarjaa: "à cinq cordes", mikään ei viittaa siihen että hän ei olisi ajatellut selloa kaikkiin sarjoihin. Ainoa seikka, joka viittaisi muuhun kuin selloon on se, että Preludissa Bach nousee ylemmäksi e-kielellä kuin milloinkaan sellon a-kielellä.

Mielenkiintoista yleisön kannalta on se muutostila jossa jousisoittimet vielä olivat barokin aikana ja että oli tavallista rakentaa kokeellisia soittimia, jotka käytännöllisyyssyistä myöhemmin jäivät sivuun. Bachin sarjaa on myöhemmin esitetty paljon tavallisella nelikielisellä selolla, joka onkin soittotekniikan kehityttyä tullut mahdolliseksi. Kuitenkin se helppouden tuntu, joka teokseen - kuten kaikkiin muihinkin Bachin soolosarjoihin - kuuluu, on saavutettavissa vain viisikielisellä soittimella. Normaalilla sellolla soitettuna on mahdotonta peittää teoksen valtavat tekniset vaikeudet.

Konserteissa ja levyillä on ratkaistava, mitä haluaa soittaa tämän ainoan alkuperäisteoksen kanssa. Tarjolla on lukematon määrä viulu, viola da gamba tai huiluteoksia. Sovituksien soittaminen ei ollutkaan barokin aikaan mikään ongelma, säveltäjät usein itsekin sovittivat kollegoittensa teoksia käytettävissä oleville instrumenteille. Tälle levylle olen valinnut kaksi alunperin viululle sävellettyä teosta: Telemannin Fantasian No. 9 h-molli, ja Bachin Partitan d-molli, näin levyllä on jonkinlainen sävellajeista muodostuva johtolanka (h-molli kun on D-duurin rinnakkaissävellaji).

Telemannin 12 fantasiaa viululle ovat nerokkaita sävellyksiä, joita nykyisin valitettavasti esitetään kovin harvoin. Tyylillisesti ne ovat hyvin erilaista musiikkia kun Bachin sooloviuluteokset ja ne tarjoavat teknisesti mielenkiintoista purtavaa. Bachin Partita No 2 d-molli viululle on taas tuo kaikkien soolojousisoitinteosten äiti, jonka Ciacconnaa esitetään mitä kummallisimmilla soittimilla mitä sopimattomimmissakin yhteyksissä.

Bachin teosten nimet on ohjelmassa painettu juuri niinkuin ne käsikirjoituksissa on nähtävissä, osoittamassa Bachien mielenkiintoisen kielien yhdistelemisen.

Soitin, jota levyllä käytetään on saksalaisen Bastian Muthesiuksen valmistama kopio Andrea Gastagnerin alkuperäisestä Violoncello Piccolosta.

Anssi Karttunen

<-